Olin viikonloppuna yksissä valmistumisjuhlissa ja yksissä ylioppilasjuhlissa. Kivaa oli. Kiitos vain Hannalle ja Minnalle! Itselleni ei noita kutsuja erinäisiin valmistumisjuhliin ole juuri viime vuosina tipahtanut. Joko en ole omistanut ystäviä tai sitten olen omistanut huonoja ystäviä. En halua pilkata ketään, joten anteeksi. Syy on varmaan ollut omaa saamattomuuttani. Mutta kuitenkin pitkästä aikaa oli varsin mukavaa elää tuollaisissa tunnelmissa.

Omista juhlista ei kauheesti voi kehua. Nojoo oli mulla sillon joskus rippijuhlat. Suku on mikä on. Ammattitutkintoa ei arvosteta( edes Lotilaa), lukiota kyllä. Ja vaikka jouluna on tarkoitus valmistua ammattikorkeastakin niin ei sekään kuulemma ole mitään. Hieman sääli. Mutta toisaalta on vaikea olla keskipisteenä kokematta huonoa omaatuntoa. Tekopyhyyttäkö? Kenties. Mitä meidän suvussa sitten arvostetaan niin paljon että juhlatkin voi järjestää? No ensinnäkin tietysti ylioppineita ja sitten kaikkia merkkipaaluja joihin liittyy seurakunta. Noh, kun ei niitä häitäkään valitettavasti ole näköpiirissä niin elän tässä juhlapaitsiossa vielä pitkään. 4 vuotta sitten porukat pitivät 50 -vuotisjuhlia. Sinne on itselläni pitkä matka.Itsesääliin on siis aihetta. Kukaan ei sitä iloa multa saa viedä.

Mitä tapahtuukaan puolen vuoden päästä. Juliuksen on tarkoitus valmistua ja muuttaa johonkin. Omilleen!! Sitten voisin harkita pitäväni juhlia vaikka kuinka usein. Miten olisi juhlat kerran kuussa. Ei takuulla jäisi naapurit vieraiksi. Mutta olisiko siinä pointtia? Juhlia vain juhlimisen ilosta. Juhlia täyttääkseen juhlimisen tarpeen tai vajauksen.

Mitä mieltä juhlimisessa on sitten yleensäkään. Maallista hömpötystä, jossa unohdamme sen oikeasti olennaisen, Jeesuksen. Miksi emme voisi yhä voimakkaammin juhlia Jeesusta jouluna ja pääsiäisenä. Siis juhlia oikealla tavalla. Ei vetää pää täyteen viinaa ja lähteä kadulle hokemaan: Jeesus pelastaa, Jeesus pelastaa, Jeesus pelastaa, Jeesus pelastaa. Sellaista jalot kanssakulkijamme eivät ehkä ottaisi kauhean tosissaan. Mutta niin, olemme kristittyjä. Meidänhän tulisi siis juhlia Jeesusta voimakkaasti, mutta emme pysty siihen. Olemme suomalaisia ja luterilaisia. Meille usko on yksityinen asia jota ei näytetä julkisesti eikä siitä muutenkaan meteliä pidetä.Pitäisikö sitten? Kyllä.

Takaisin arkitodellisuuteen ja kristityn elämään. Meiltä ei vaadita tekoja vaan uskoa. Uskomalla ne juhlatkin kerran saavutetaan. Mutta ne ei olekaan mitkään tavalliset juhlat vaan taivaalliset juhlien juhlat Vapahtajamme kunniaksi. Kiitos Jeesus, että en ole täällä turhaan.

YLEISTÄ
Viikkoni on ollut ihan mukava. Alkuviikko suunnittelua ja nyt keskiviikko ja torstai toteutusta. Keskiviikkona vietettiin pappilassa varkkareitten vesitoimintapäivää. Kun päivää oli ehtinyt kulua 5 minuuttia niin eräs poika jo totesi että eikös tän pitänyt olla vesitoimintapäivä. Miks me sit ollaan sisällä? No mitä muuta siihen nyt saattoi vastata kuin että odotetaan että vesi lämpenee. Eipä tainnut vesi lämmetä iltapäiväksi. Kanooteilla kuitenkin eteenpäin taivalsimme. Oli se jälleen aika autuas kokemus olla järvellä keskellä hiljaisuutta. Hiljaisuus kesti tuon ajatuksen jälkeen ehkä 5 sekuntia. Sitten kuului pojan ääni: nyt törmätään tuohon Juliuksen kanoottiin. Pojat kokeili onneaan, mutta paha oli saada palkkansa. Oli nimittäin todella lähelllä etteivät pojat kaataneet omaa kanoottiaan. Mitä tästä opimme. Älä ala ryttyilemään Juliusta vastaan.

PÄIVÄN MOKA: Menin Pappilanniemeen viemään ruokia keittiölle takaisin. Keittiöhenkilökunta oli ehinyt jo poistua, joten yritin tavoittaa riparin työntekijöitä. Näin sitten yhden tytön kävelevän pihan poikki. Menin puhumaan sille, sillä seurauksella että pilasin hänen ja ehkä jonkun toisenkin sovitusradan. Mä niin haltsaan. Just kun meillä viime vuonna oli karmaiseva kokemus sovitusradan pilaamisesta. Anteeksi. Ainut hyvä juttu oli, että tajusin livistää heti kohta näkymättömiin. Uskon että kyllä siitä joku työntekijä silti otti nokkiinsa. No hei, mitä uutta. Paska valuu alaspäin. Kesätyöntekijöille siis vaan kaikki valitukset. Kiitos ja anteeksi;)

Huomenna torstaina on sitten vuorossa riparin kaupunkipäivä. Ei mitään hajua siitä porukasta. Ainoa mikä on selviö, on se että olen ainoa miestyöntekijä leirillä. Onneksi ensi maanantaihin on vielä aikaa. Mitä teen sitten huomenna? Pidän kertaustuntia Raamatusta. Siitä tulee kivaa. Aion ottaa kaikki luulot heti pois. Isken jokaista Raamatulla päähän, niin että tuntuu. Meneepähän VT:n sotajututkin sitten kaaliin, ryhmäturvallisuus kasvaa ja he oppivat, että Julius on suuri ja kunnioitettava auktoriteetti.

Täältä tähän. Palaan jälleen uusien jännien juttujen kera. Siunausta kaikille tähänkin viikkoon.