...niin joutuvat pettymään nyt.

Aika ainutlaatuisen nopeasti on kesä taas mennyt. Olen käynyt itseni kanssa kesän aikana melko syvällä. Olen kokenut arvottomuutta ja miettinyt elämäni kipuja. Kaikkea, jota en nyt osaa edes sanoiksi pukea.

Mutta se tärkein eli blogiin tekstiä on jäänyt, koska mulla oli jo heinäkuussa 80% valmis blogiteksti, mutta sitten aloitin keskustelun erään ihmisen kanssa ja samalla vahingossa tuhosin koko tekstin.Yritys ja erehdys. Nyt se samainen blogiteksti on ollut ns. pöytälaatikossa pian kolme viikkoa. Kyllä se sieltä julkaisuunkin tulee mutta sitä varten pitää luoda blogiin tällainen kirjoitussarja.

Kirjoitussarjan nimi on: Kesälatoa Etsimässä ja Uutta Latua Löytämässä. Lyhenteenä tulette tuntemaan sarjaan kuuluvat kirjoitukset KEULL -tunnuksesta. Tulevan parin viikon aikana blogiin ilmestyy siis kattava ja koostava katsaus kesääni, työtilanteeseeni, tuntemuksiini ja havaintoihini.

Uskallan vihdoin luvata tekstiä elämästäni jopa näin nopealla aikataululla, koska kesätyö Sääksmäen seurakunnan nuorisotyössä alkaa olla 97% tehty. Ensi viikko kuluu Kauniaisissa rauhoittuen ja koulujuttuja miettien. Töitä on tullut tehtyä jo riittävästi ja siitä maailmasta pois pääseminen tekee todellakin hyvää välillä.

Ottakaa toki ihmiset yhteyttä. Olisi mukava vaihtaa kuulumisia ihan molemmin puolin. Ei ne kesämuistot mihinkään katoa, vaikka niitä muillekin jakaa. Jos joku viitsisi muistaa rukouksessa, niin sekin olisi vallan kivaa. Toistan sen mikä aika monella onkin jo tiedossa: Julius tahtoisi tietää mitä tapahtuu 1.9 alkaen ja missä.

Siunausta ja kivaa elokuun alkua myös sinulle.