Jouluun valmistautuminen oli melko hätäistä, koska Suomeenkin saavuin vasta viikkoa ennen h-hetkeä. Joulua edeltänyt viikko meni Kauniaissa. Oli varsin mukavaa päästä taas kouluun ja opistolle moikkaamaan tuttuja ja rakkaita ihmisiä. Enteilin jo syyskuussa, että ensimmäinen Suomi-viikkoni joulukuussa on varsin hektinen. Voisin sanoa, että se oli hektisempi kuin olin ikinä osannut odottaa. Joka hetki, joka päivä sain kiirehtiä paikasta toiseen. Mutta selvisinpäs siitäkin. Ihmisten kohtaaminen oli ainutkertaista. Koko ajan törmäsin johonkin tuttuun, joka halusi tietää miten reissuni oli mennyt ja mitä minulle kuului. Perjantai-iltana kun vihdoin ehdin siskoni luokse käymään, niin tarinani tuntui jo tylsältä. Jotenkin tunsin, että olisin kertonut tarinani jo näille ihmisille ja vain toistan itseäni.  Tiedonjano oli ihmisillä kova ja miksikä ei olisi. Olihan se mielenkiintoista kuulla mitä miehelle oli 3 kuukauden Afrikka-periodilla tapahtunut, kun Suomessakin sille tapahtuu aina niin paljon.

Joulu lähestyi, mutta lahjoja en ollut saanut hankittua. Noh, pukkihan ne toisi. Miksipä minun tarvitsisi asiasta murehtia. 10 -vuotiaana oli kuitenkin käynyt niin, että uskoani joulupukkiin oli horjutettu rajulla kädellä. Niimpä viimeisenä mahdollisena kauppapäivänä eli 23.12 sunnuntaina suuntasin Tampereelle tarkoituksena haalia lahjat kasaan, jotta sukulaiset eivät murjottaisi seuraavana vuonna. Tunnit kuluivat kun vain tuskailin eri kaupoissa. Totesin mielessäni: ei täältä mitään löydy. Kuitenkin vanha keino toimi. Kun paine kasvaa riittävän suureksi, niin tulostakin alkaa syntyä. Lahjat löytyivät ja tyytyväisyys hallitsi mieltäni. Kävin vielä moikaamassa isäpuoltani, joka oli tänäkin vuonna joulunaluspäivinä Tammelan torilla myymässä kuusettomille tamperelaisille kauniita joulupuita. Kunnioitan kyllä suuresti isäpuoltani, että hän jaksaa vuodesta toiseen tehdä pitkiä päiviä milloin räntäsateessa milloin paukkupakkasissa. Torilta matkani jatkui Toija...anteeksi Akaan vanhainkotiin. Kävin tervehtimässä vaariani. Varsin mukavaa oli häntäkin nähdä pitkästä aikaa. Vielä parempi juttu oli se, että hän vaikutti niin virkeältä ja puheliaalta. Kun omassa elämässä on aina ollut vain yhdet isovanhemmat läsnä, niin kyllä ne ovat tärkeänä mielessä. Varsinkin joskus lapsuudessa sieltä on tullut pikku-Juliukselle mainioita elämänohjeita ja rohkaisua. Kuinka vanhempia sukupolvia voisi koskaan arvostaa riittävästi tai osoittaa sitä arvostusta?

Joulu. Se on tässä ja nyt. Miten voi olla joulu ja jouluaatto, kun ei edes tunnu joululta. Mikä tekee joulun? Meille jouluiset traditiot ovat vahvassa asemassa ja niistä pidän. Ne kuitenkin toistuvat vain kerran vuodessa, joten kyllä sen erottaa selvästi koska meidän kotona on joulu ja koska normiarki. Minulle jouluna tärkeää on muistaa miksi vietämme joulua. Se on Jeesuksen syntymäjuhla. Vuoden aikana välillä alamaissa ollut hengellisyys nousee aina jouluna uuteen huippuunsa. Niin nytkin. Joulun sanomaa ja Sanaa riensin kuuntelemaan jumalanpalveluksiin ja muihin tilaisuuksiin seurakunnassa enemmän kuin koskaan. Jouluaattona perhejumis klo 15.30 ja jouluyön musiikkia klo 22. Joulupäivänä jumis klo 7 ja tapaninpäivänä jumis klo 10. Kuulin monta saarnaa ja vaikka joulun sanoma pysyy muuttumattomana, niin silti yksikään saarnoista ei ollut samanlainen kuin toinen. Joulunpyhät menivät muuten rauhallisesti kotona.

Pyhien väistyttyä oli aika suunnata seurakuntaan ihan työn merkeissä. Suunnittelimme riparia, jonka tulisi alkaa 2.1.2008. Suunnittelu sujui hyvin ja isosporukka vaikutti vahvalta. Perjantaina lähdin jo kaupoillekin, itse ideaparkiin. Siellä piipahdus jäi tosin lyhyeksi sillä piti lähteä Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Edellispäivänä oli syntynyt uusi Säteri meidän 3 jo maailmassa vaikuttavan jatkoksi. Veljeni oli siis saanut lapsen. Tyttö tuli. Kävimme sitten sairaalassa katsomassa tuota pienokaista ja hänen äitiään. Voin vain sanoa, että elämä on ihme. Ihme joka on mahdollinen vain siten, että Jumala niin päättää. Kiitos Jumalalle, että näitä pieniä ihmeitä saamme vieläkin maailmaan. Mielenkiinnolla seuraan miten tämän tytön elämä kehittyy ja minkä luontoinen hänestä tulee. Saako hän enemmän vaikutteita isältään vai äidiltään. Oli niin tai näin, niin jokainen ihminen on siltikin ainutlaatuinen.

Lauantain koittaessa pakkasin tavarani ja lähdin Kauniaisiin. Maiseman vaihto ennen raskasta riparia kuulosti hoitavalta vaihtelulta. Sitä se olikin. Vuosikin siinä sivussa vaihtui ilman mitään suurempaa dramatiikkaa. Mitä nyt Kauniaisten nuoriso taas ampui raketteja aivan ties minne. Heille olisi ehkä pitänyt mennä osoittamaan suunta tai näyttämään ne kuuluisat taivaanmerkit.1.1.2008, kuulostaapa houkuttelevalta. Tuntuu varsin yksinkertaiselta omaksua tämä vuosi. Tästä tulee varmasti ainutlaatuinen vuosi, joka pitää kokea täysillä. Iltapäivällä suuntasin takaisin Valkeakoskelle. Piti ehtiä vielä pakkaamaan ja järjestelemään paikkoja ennen riparille lähtöä.

Vuosi oli päättynyt mukavasti vaikkakin hektisesti ja nyt sain aloittaa uuden vuoden vähintään yhtä hektisissä tunnelmissa. Vieläkö jaksan pysyä mukana? Siihen rukoilen apua Jumalalta. Olkoon tämä vuosi Jumalan tahdon mukainen ja sellainen hyvä, tasapainoinen vuosi.