Kunpa kaikki olisi aina niin yksikertaista ja voimia riittäisi niin, että jaksaisi tehdä kaiken sen mitä oli suunnitellutkin. Realiteetit iskee kuitenkin vasten kasvoja. Salibandykerhoista rasittuneena väsähdin. Ei tuntunut mitenkään väsyneeltä olo tai muuta, mutta kuinka ollakkaan, kun syö hieman iltapalaa ja asettuu sen jälkeen sohvalle, niin unihan siinä tulee. :)

Noh, huomenna tiistaina vielä edessä pitkä päivä 9-22.30. Karigasniemen reissu siis. Pitääpä rukoilla ja toivoa, että muhun suhtauduttais tällä kertaa vähän toisella tavalla kuin viimeks. Onhan siinäkin realiteetit myönnettävä. Kun menee vetämään kerhoja ja muita juttuja sellasen ammattilaisen sijasta joka on 18 vuotta vetänyt näitä, niin enhän minä ole sama persoona. Armollisuutta pyydän. Onneksi se keskiviikko on jo niin lähellä. Mutta kuten tiedetään: ei saa nuolaista ennen kuin tipahtaa. Mitä tuo sitten ikinä tarkoittaakaan. Nyt nukkumaan. Joka aamu on armo uus..