Kirjoitin jo kertaalleen tämän tekstin. Sitten tuhosin sen, joten nyt jää tunne että tästä ei voi tulla yhtä hyvä. Otsikosta poiketen tämän vuoden kesäkuu ja sato ovat sanoina hyvin etäällä toisistaan. Ehkäpä tämäkin teksti on ottanut sateesta jotain opikseen tai sitten vain kastunut ja katkeroitunut. Mutta aloitetaanpa kuitenkin vitsillä. Juliuksen vitsithän ovat niitä joille ei 4-vuotiaskaan naura, joten älkää odottako liikoja. Tämäkin lienee enemmän arvoitus.

Minkä yhteisen tuloksen sateinen kesäkuu aiheutti vesimittarille ja Juliuksen hermoille? No, mitta tuli täyteen. Naura, jos naurattaa. Itke, jos itkettää, mutta kerää pisteet kotiin ja kerro itse parempi vitsi.

Mitä satoa tai kokemusta Julius sai sitten ihmisenä kesäkuulta 2008. Urheilijat keräävät yleensä päänahkoja, jotkut keräävät päitä vyölle ja jotkut jotain muuta. Jos puhutaan konkereettisista asioista, että mitä Juliuksen vyölle kertyi kesäkuussa, niin lista voisi olla seuraava: pari kiloa, ripari, konffa ja tyttöleiri.

Kilojahan tulee ja menee, joten niitä ei lasketa eikä niistä selitetä ennen kuin liikkuminen hankaloituu :) Enkä edes liiku missään ilman paitaa, joten en pilaa kenenkään naispuoleisen päivää. Rippileiristä, konffasta ja juhannuksesta taas onkin tarinaa sitten enemmän.

Pappari 2 oli riparin nimi ja sitä vietimme Pappilanniemen kurssikeskuksessa. Puitteet olivat siis mainioimmat mitä olla voi, vaan miten sitten kävikään. Kuka teistä koki, että kesäkuu oli sateinen? Se joka ei tunnusta väitettä todeksi, niin voisi tulla sieltä sisätiloista joskus ulkonakin käymään. Kesäkuun toinen viikko, 6 päivää riparilla ja joka ainoa päivä saimme kokea sateen. Mietippä hetki, että mitä sade ja matalapaine aiheuttaa ensinnäkin ihmismielelle ja miten se vaikuttaa leirin toteuttamisen kannalta? Oltiin yhtä paljon sisällä kuin tammikuussa järjestetyllä talviriparilla.

Ennen riparia mietin kovasti, että miten pärjään sillä ohjaajaporukalla sen viikon leirillä. Syy: 5 naisohjaajaa + Julius. Jotkut tietävät, että mikä mun olo oli lauantaina, kun leiri päättyi. Olin täysin murtunut. Mietipä hetki ammatteja joissa suoritus on tärkein? Ammatteja joissa ei ole tärkeää se millä fiiliksillä teet työtä. Itse paperitehtaalla töissä olleena tiedän, että sitä hommaa teen sen paremmin ja innokkaammin, mitä raivoisammassa mielentilassa olen, muuten suoritus on aina se vakio, eikä enempää vaaditakaan. Trukkilavoja tuli paiskottua sen korkeammalla lentoradalla, mitä heikommin mulla meni. Se kuului asiaan. Työnjohtajani kutsui sitä intohimoiseksi työotteeksi. Roskakuski; roskapönttöjen tyhjennys autoon, ei haittaa koliseeko pöntöt vai ei.

Miten homma menee sitten seurakunnasta? Onko hengellisen työn tekeminen suoritus, jossa työtä voi tehdä kuin se olisi pakkopullaa? Voiko hengellistä työtä tehdä konemaisesti? Voitko kuvitella, että rippikoululeiristä tulisi hyvä, jos työtä tehdään rutiininomaisesti, arkipäiväisellä asenteella. Väitän, että 3.5 vuotta Diakonia-ammattikorkeakoulussa on turhaa lätinää ja ajantuhlausta, jos multa seurakunnassa vaaditaan vain suoritus. Silloinhan mun pitäis vain kerätä työkokemusta, eikä niinkään opiskella vaihtoehtoisia tapoja opettaa Raamattua tai käyttää yhtä lukukautta pohtien suomalaista sosiaalipolitiikkaa. Tämän kokemuksen jälkeen asetin uudestaan kyseenalaiseksi, että olenko valmis joulukuussa ottamaan vastaan tutkintotodistukseni ja valmis astumaan virkaan jossain seurakunnassa. Joudun uuteen tienhaaraan: suorittaako opinnot loppuun vai aloittaa koko Diak uudestaan alusta pohtien, että tästäkään aiheesta en muistanut mikään. Oikeasti, olisi hyvä ratkaisu aloittaa koulu alusta. Mutta yhtälailla totuus on, että mitä niillä tiedoilla tekee, kun suoritus riittää.

Toinen pohtimisen arvoinen asia on se, että pitäiskö mun vain pehmentää kritiikkiä ja seurakunnan työnteon tarkastelua. Joku varmasti sanoisi, että pidä turpasi kiinni asioista, jotka ei sulle kuulu ja luovu siitä tarkkailijan roolista joka sulla oli kevään harjoittelun aikana. Keväällä mun piti tosiaan harjoittelun tiimoilta arvioida sitä, miten tätä seurakuntaa johdetaan ja miten työyhteisö täällä toimii. Eräässä laulussa lauletaan: "toimii, se toimii, se antaa mulle voimii..".  Hyvä laulu, joka jää päähän soimaan helposti. Nuo sanat olisi kiva yhdistää jokaiseen työyhteisöönkin. Voimaannuttava työyhteisö on asia, joka todellakin helpottaa olemista siinä. Se ei ole vain yksilöllinen suoritus tehdä töitä seurakunnassa vaan kaikkien yhteinen panos ja se missä hengessä sitä yhteistä työtä on tehty, niin näkyy tuloksessa.

Lukekaa rivien välistä siis, mitä mieltä olin kesän ekan riparin meiningistä. Ajatus vielä, joka varmasti herättää ajattelemaan. Onko seurakunnan tavoite kutsua ihmisiä toimintaa mukaan vai karkoittaa heitä pois toiminnastaan? Onko sama millaisen kuvan annamme seurakunnasta? Kun teette omaa työtänne millä tahansa alalla tai opiskelette niin miettikää, että onko sama teetkö vain suorituksen vai että elät siinä hetkessä/tilanteessa ja olet luova oma itsesi kuitenkin parhaasi tehden. Suorittaminen on todella ikävä sana, joka ei kristitylle ole läheinen siksikään, että kukaan ei taivaaseen päädy suorittamalla, vaan rakastamalla ja ottamalla vastaan sen huikean rakkauden Kaikkivaltiaalta.

 

Osa 2 Muuta tapahtunutta kesäkuussa

Juhannus ja Keuruu on sanapari jolloin monilla alkaa vilkkumaan aivoissa sen merkiksi, että tietävät mistä on kyse. Ei, kyse ei ole juhannusaaton saunaillasta letkeässä seurassa keurusselän rannalla. Kyse on helluntaiseurakuntien järjestämästä juhannuskonferenssista, jossa aikaa voi viettää kovasti Jumalan Sanasta oppien tai sitten ihan vain hengaten ja nähden niitä tuttuja joita tulee nähtyä vain kerran vuodessa ja aina samassa paikassa. Kyseessä oli nyt jo 5 kerta kun olen koko konffan ajan paikanpäällä. Vuosien varrella on kertynyt tuttuja, joiden kohtaamista nykyään jo välttelee heidät nähdessään. Sinkkuihmisenä konffan kaltainen tapahtuma on paratiisi. Karjamarkkinat joista on melko hyvä sauma löytää saman henkistä seuraa. Epätoivoista, eikö vain. Nojoo, tämänvuotinen konffa ei kohdallani ollutkaan mikään seuranhaku viikonloppu. Mutta ei kyllä myöskään Jumalan Sana tarjonnut sellaista tykitystä, että aivosoluni olisivat joutuneet liiemmälti töihin. Sato jäi siis keräämättä kummankin näkökulman osalta. Ainakin niin koin. Mutta jo tutuksi tullut sade muistutti olemassa olollaan. Sade päätti tarjota koko viikonlopun ajaksi sellaista viihdettä, että nurmikolla istumis –suunnitelmat huuhtoutuivat vesipurojen mukana kankkulan kaivoon, aivan kuten konffan teinien meikitkin levisivät. Haa, tuossa ehkä olikin se syy miksi naissato jäi niin laihaksi. Jotain lohtua jatkuvan sateen keskellä toi telttani. Ostin juuri ennen juhannusta uskomattoman kalliin, mutta myös uskomattoman hyvän ja tilavan teltan, josta vettä ei kerta kaikkiaan tule läpi. Sunnuntaina ennen kuin pakkasin telttaa, niin mieleni olisi tehnyt vielä tehdä klassinen paloletku -testi.

Juhannuksen jälkeen työtahti tiivistyi jälleen äärimmilleen. Maanantaina lähdettiin 35 tytön kanssa iloisella mielellä tyttöleirille. Voiko mikään kuulostaa lupaavammalta, kuin tyttöleiri. Tyttöenergiaa, juoruilua ja juonittelua, siinä reseptiä kerrakseen. Nyt joku jo rypistelee kulmakarvojaan. Okei, myönnetään, että eihän sen ikäiset tytöt vielä omaa noita J-kirjaimella alkavia ikäviä taitoja. Yksi yllättävä detail on kuitenkin kerrottava tyttöleiritunnelmista. Maanantaina klo 13 jälkeen kun lähdimme pappilanniemeen leirille, niin satoi, satoi paljon. Oh, sääilmiö oli jotenkin niin shokeeraava. Sinä iltapäivänä, jos joku olisi kertonut, että itse asiassa kesäkuussa on satanut historiaan nähden poikkeuksellisen vähän, niin olisin tehnyt jotain muuta kuin kiittänyt Jumalaa. Noh, näsäviisaita ei onneksi itseni lisäksi tyttöleirillä ollut. Tätä ennen olin ollut keväällä yhdellä ja viime kesänä yhdellä tyttöleirillä. Olivat hyviä kokemuksia, mutta tämä oli ensimmäinen joka näytti erityisesti tyttöleiriltä. Tehtiin tyttöjen juttu –vihot. Siis tytöt teki, minä vain ihastelin ja autoin heitä. Leirin aikana tytöt saivat myös kasvoilleen epämääräistä mönjää. Jotkut kutsuvat sitä kurkkunaamioksi, minä sanoisin sitä enemmänkin kurkun ja maitorahkan tuhlaukseksi. Vesi kasvoille, ruoka suuhun. Tämähän on vain minun mielipide, enkä sitä leirillä uskaltanutkaan tokaista, joku 10-vuotias ois muuten tehnyt poskeeni ikävän jäljen. Toisaalta se ois voinut olla hyväkin, koska sitten oisin kenties itsekin kaivannut tuota kurkku-rahkamönjää naamalleni. Tyttöleiri meni siis saumattoman onnellisesti. Tyttöleirin jälkeen on leiriläisten kasvoilla yleensä iloinen ilme, mutta tämän leirin jälkeen myös isosten ilmeillä oli onnellinen virnistys. Tyttöjen jutut todella toimivat. Kiitosta teille kaikille tuostakin kokemuksesta.

Kesäkuu päättyi siihen, että vein työhakemuksen Turkuun ja lähdin taas leirille. Kehitysvammaisten leiri oli kyseessä ja meininki tuttu jo viime vuodesta, mutta siitä lisää kun tarinoin heinäkuusta.

Kesäkuusta jäi mieleen erityisesti ne lukuisat nuortenillat jotka sain pitää. Niistä suuren suuri kiitos teille nuoret, että olitte läsnä ja saitte työntekijänkin mielen vapautumaan kaikesta stressistä. Oli tosi isoja hetkiä, kun sai lauantai-iltaisin nuorten kanssa puhua kipeistäkin aiheista ja tutkia Raamattua. 7.6 jää jotenkin mieleen myös. Oli ihanan näköistä kun 30 ihmistä oli ahtautunut 16 neliön huoneeseen. Toivottavasti kenellekään ei jäänyt traumoja. Hartaushetki, jossa piti olla toistensa sylissä jotta mahtui olemaan.

Koska lauantai-iltani olivat työntäyteisiä, niin eipä ollut aikaa sitten tehdä perinteistä 'hengelliset kesäjuhlat –touringia'. Sen takia kesäkuu tuntui, ehkä jotenkin liian paikallaan olemiselta, mutta todellisuudessa sain viettää kaksin verroin parempia hetkiä seurakunnassa. Kiitos siitä erityisesti Sonjalle ja nuorille.

Otsikkohan oli kesäkuun satoa. Tehdään loppupäätelmä, että mitä jäi käteen. Vesirakkuloita ainakin ja sitten kenties kokemus siitä, että ripari ei ole automatiikkaa ja yleisesti se että Juliuksen kesät ei ole automatiikkaa. Yllättävistäkin jutuista löytyy usein jotain aidosti positiivista ja uutta rakennusainetta elämään.

Kesäkuussa opittua: Ei kannata polttaa tupakkaa sisätiloissa. Vaikka Juliuksella ei olekaan mikään suuri ja mahtava koiran nenä, niin siltikin hajuaisti toimii paremmin kuin eräiden 15 -vuotiaiden …….. päättelykyky.

...niin joutuvat pettymään nyt.

Aika ainutlaatuisen nopeasti on kesä taas mennyt. Olen käynyt itseni kanssa kesän aikana melko syvällä. Olen kokenut arvottomuutta ja miettinyt elämäni kipuja. Kaikkea, jota en nyt osaa edes sanoiksi pukea.

Mutta se tärkein eli blogiin tekstiä on jäänyt, koska mulla oli jo heinäkuussa 80% valmis blogiteksti, mutta sitten aloitin keskustelun erään ihmisen kanssa ja samalla vahingossa tuhosin koko tekstin.Yritys ja erehdys. Nyt se samainen blogiteksti on ollut ns. pöytälaatikossa pian kolme viikkoa. Kyllä se sieltä julkaisuunkin tulee mutta sitä varten pitää luoda blogiin tällainen kirjoitussarja.

Kirjoitussarjan nimi on: Kesälatoa Etsimässä ja Uutta Latua Löytämässä. Lyhenteenä tulette tuntemaan sarjaan kuuluvat kirjoitukset KEULL -tunnuksesta. Tulevan parin viikon aikana blogiin ilmestyy siis kattava ja koostava katsaus kesääni, työtilanteeseeni, tuntemuksiini ja havaintoihini.

Uskallan vihdoin luvata tekstiä elämästäni jopa näin nopealla aikataululla, koska kesätyö Sääksmäen seurakunnan nuorisotyössä alkaa olla 97% tehty. Ensi viikko kuluu Kauniaisissa rauhoittuen ja koulujuttuja miettien. Töitä on tullut tehtyä jo riittävästi ja siitä maailmasta pois pääseminen tekee todellakin hyvää välillä.

Ottakaa toki ihmiset yhteyttä. Olisi mukava vaihtaa kuulumisia ihan molemmin puolin. Ei ne kesämuistot mihinkään katoa, vaikka niitä muillekin jakaa. Jos joku viitsisi muistaa rukouksessa, niin sekin olisi vallan kivaa. Toistan sen mikä aika monella onkin jo tiedossa: Julius tahtoisi tietää mitä tapahtuu 1.9 alkaen ja missä.

Siunausta ja kivaa elokuun alkua myös sinulle.

Olin viikonloppuna yksissä valmistumisjuhlissa ja yksissä ylioppilasjuhlissa. Kivaa oli. Kiitos vain Hannalle ja Minnalle! Itselleni ei noita kutsuja erinäisiin valmistumisjuhliin ole juuri viime vuosina tipahtanut. Joko en ole omistanut ystäviä tai sitten olen omistanut huonoja ystäviä. En halua pilkata ketään, joten anteeksi. Syy on varmaan ollut omaa saamattomuuttani. Mutta kuitenkin pitkästä aikaa oli varsin mukavaa elää tuollaisissa tunnelmissa.

Omista juhlista ei kauheesti voi kehua. Nojoo oli mulla sillon joskus rippijuhlat. Suku on mikä on. Ammattitutkintoa ei arvosteta( edes Lotilaa), lukiota kyllä. Ja vaikka jouluna on tarkoitus valmistua ammattikorkeastakin niin ei sekään kuulemma ole mitään. Hieman sääli. Mutta toisaalta on vaikea olla keskipisteenä kokematta huonoa omaatuntoa. Tekopyhyyttäkö? Kenties. Mitä meidän suvussa sitten arvostetaan niin paljon että juhlatkin voi järjestää? No ensinnäkin tietysti ylioppineita ja sitten kaikkia merkkipaaluja joihin liittyy seurakunta. Noh, kun ei niitä häitäkään valitettavasti ole näköpiirissä niin elän tässä juhlapaitsiossa vielä pitkään. 4 vuotta sitten porukat pitivät 50 -vuotisjuhlia. Sinne on itselläni pitkä matka.Itsesääliin on siis aihetta. Kukaan ei sitä iloa multa saa viedä.

Mitä tapahtuukaan puolen vuoden päästä. Juliuksen on tarkoitus valmistua ja muuttaa johonkin. Omilleen!! Sitten voisin harkita pitäväni juhlia vaikka kuinka usein. Miten olisi juhlat kerran kuussa. Ei takuulla jäisi naapurit vieraiksi. Mutta olisiko siinä pointtia? Juhlia vain juhlimisen ilosta. Juhlia täyttääkseen juhlimisen tarpeen tai vajauksen.

Mitä mieltä juhlimisessa on sitten yleensäkään. Maallista hömpötystä, jossa unohdamme sen oikeasti olennaisen, Jeesuksen. Miksi emme voisi yhä voimakkaammin juhlia Jeesusta jouluna ja pääsiäisenä. Siis juhlia oikealla tavalla. Ei vetää pää täyteen viinaa ja lähteä kadulle hokemaan: Jeesus pelastaa, Jeesus pelastaa, Jeesus pelastaa, Jeesus pelastaa. Sellaista jalot kanssakulkijamme eivät ehkä ottaisi kauhean tosissaan. Mutta niin, olemme kristittyjä. Meidänhän tulisi siis juhlia Jeesusta voimakkaasti, mutta emme pysty siihen. Olemme suomalaisia ja luterilaisia. Meille usko on yksityinen asia jota ei näytetä julkisesti eikä siitä muutenkaan meteliä pidetä.Pitäisikö sitten? Kyllä.

Takaisin arkitodellisuuteen ja kristityn elämään. Meiltä ei vaadita tekoja vaan uskoa. Uskomalla ne juhlatkin kerran saavutetaan. Mutta ne ei olekaan mitkään tavalliset juhlat vaan taivaalliset juhlien juhlat Vapahtajamme kunniaksi. Kiitos Jeesus, että en ole täällä turhaan.

YLEISTÄ
Viikkoni on ollut ihan mukava. Alkuviikko suunnittelua ja nyt keskiviikko ja torstai toteutusta. Keskiviikkona vietettiin pappilassa varkkareitten vesitoimintapäivää. Kun päivää oli ehtinyt kulua 5 minuuttia niin eräs poika jo totesi että eikös tän pitänyt olla vesitoimintapäivä. Miks me sit ollaan sisällä? No mitä muuta siihen nyt saattoi vastata kuin että odotetaan että vesi lämpenee. Eipä tainnut vesi lämmetä iltapäiväksi. Kanooteilla kuitenkin eteenpäin taivalsimme. Oli se jälleen aika autuas kokemus olla järvellä keskellä hiljaisuutta. Hiljaisuus kesti tuon ajatuksen jälkeen ehkä 5 sekuntia. Sitten kuului pojan ääni: nyt törmätään tuohon Juliuksen kanoottiin. Pojat kokeili onneaan, mutta paha oli saada palkkansa. Oli nimittäin todella lähelllä etteivät pojat kaataneet omaa kanoottiaan. Mitä tästä opimme. Älä ala ryttyilemään Juliusta vastaan.

PÄIVÄN MOKA: Menin Pappilanniemeen viemään ruokia keittiölle takaisin. Keittiöhenkilökunta oli ehinyt jo poistua, joten yritin tavoittaa riparin työntekijöitä. Näin sitten yhden tytön kävelevän pihan poikki. Menin puhumaan sille, sillä seurauksella että pilasin hänen ja ehkä jonkun toisenkin sovitusradan. Mä niin haltsaan. Just kun meillä viime vuonna oli karmaiseva kokemus sovitusradan pilaamisesta. Anteeksi. Ainut hyvä juttu oli, että tajusin livistää heti kohta näkymättömiin. Uskon että kyllä siitä joku työntekijä silti otti nokkiinsa. No hei, mitä uutta. Paska valuu alaspäin. Kesätyöntekijöille siis vaan kaikki valitukset. Kiitos ja anteeksi;)

Huomenna torstaina on sitten vuorossa riparin kaupunkipäivä. Ei mitään hajua siitä porukasta. Ainoa mikä on selviö, on se että olen ainoa miestyöntekijä leirillä. Onneksi ensi maanantaihin on vielä aikaa. Mitä teen sitten huomenna? Pidän kertaustuntia Raamatusta. Siitä tulee kivaa. Aion ottaa kaikki luulot heti pois. Isken jokaista Raamatulla päähän, niin että tuntuu. Meneepähän VT:n sotajututkin sitten kaaliin, ryhmäturvallisuus kasvaa ja he oppivat, että Julius on suuri ja kunnioitettava auktoriteetti.

Täältä tähän. Palaan jälleen uusien jännien juttujen kera. Siunausta kaikille tähänkin viikkoon.

Jotenkin outoa, mutta niin tuttua ja ihanaa taas kirjoittaa blogia. Intoa lisää se, että tietää jonkun lukevan näitä jorinoita. Päiväni vain tuntuvat liian vajailta, että voisin kertoa 100 maukasta tilannetta jokaisen päivän osalta. Haluan hidastaa ajankulkua enkä vain herätä ja mennä nukkumaan. Tuntuu, että tällä hetkellä jokaisessa päivässäni on läsnä vain nämä kaksi elementtiä.

Katsoin viime kuussa videon, joka laittoi minut pohtimaan, että mitä kaikkea tässä elämässä onkaan mahdollista tapahtua. Videolla näytettiin kuinka mies oli jumissa hississä 41 tuntia. Kun hätä iskee, niin ihminen alkaa vimmatusti etsiä pakotietä tilanteesta joka ahdistaa. Ymmärrettävää toki. Kaverini kysyi heti, että mihin tuo ihminen teki jätöksensä kun vessahätä iski. Ehkä hän oli niin vimmoissaan, että keskittyi vain pois pääsemiseen eikä vessan miettimiseen. Ja kun otetaan huomioon, että kyseessä oli mies, niin eihän mies pysty tekemään kuin yhtä asiaa kerrallaan. Jos kyseessä olisi ollut nainen niin hän olisi potenut ankaa vessahätää jo kahden tunnin jälkeen. Sellaisia ne ovat, ei pahalla. Jos joku haluaa käydä katsomassa videon niin sehän löytyy täältä .

Jotenkin yhdistäisin tämän viikkoni tuohon hissivideoon. Olen vain herännyt ja mennyt nukkumaan. Todella vajaata elämää. Jännityksen aiheena on vain se, että pystynkö elämään viikon kokonaan ajattelematta mitään. Toisaalta mieshän ei muutenkaan ajattele mitään niin eipä voi ihmeitä odottaakaan. Olen edustamani sukupuolen piirteiden keskiössä. Ollakko tästä nyt ylpeä vai hämillään.

Sukupuolten välisellä eriarvoisuudella on kauhean kiva välillä leikitellä. Mistä kaikki lähtee? Kertaus on opintojen äiti. 1. Moos. 1:27 Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Sitten käärme teki temput, niimpä ihmisestä tuli syntinen olento.Monien vuosisatojen jälkeen ollaan tässä tilanteessa, että piilosyrjintää tapahtuu tilanteessa kuin tilanteessa. Miten herkullista olisikaan aloittaa naispappeus tässä ja nyt. Eräiden pettymykseksi en sitä virheliikettä tee. Tiedätte kantani, eikä se ole muuttunut. Aiheessa ei ole siis mitään herkullista minun kannaltani. Mutta jälleen asiaa sivutakseni, Jumalalle olet samanarvoinen olit sitten nainen tai mies.

Noniin taas tuntuu siltä että on nukkumaanmenoaika. Päivän viimeinen ja samalla toinen rutiini on siis edessä. Palaamme taas.

Noniin. Kesä on täällä. Vähitellen alan tuntea kesää sydämessäni. Seuraa blogia. Kirjoituksia tulee oudoista, ihanista ja kummallisista asioista. Milloin mitäkin